Jokainen meistä muuttuu ja on muutoksen keskellä koko ajan, kehdosta hautaan. Lapset kasvavat, työpaikat vaihtuvat, synnytään ja kuollaan. Elämä itsessään on muutosta. Jostain syystä se on kuitenkin yksi haastavimmista liike-elämän osa-alueista. Miksi näin?
Unohdamme liian usein, että muutoksessa ei ole kyse vain prosesseista, työkaluista, menetelmistä tai esim. ammattitaidosta. Kyse on ennen kaikkea ihmisistä ja ihmisten halusta muuttua.
Elämme aikaa, missä yksilön tahto ja yksilökeskeisyys korostuvat merkittävästi. Tämän seurauksena olemme luoneet työyhteisöjä, joissa uran rakentamisesta, pärjäämisestä ja yksilön taloudellisesta menestymisestä on tullut yhteisöllisyyttä tärkeämpää. Yksinkertaisesti todettuna, elämme yksilökeskeistä, emme yhteisöllistä työelämää.
Hyvin harva meistä vastustaa itse muutosta. Lähes kaikki vastustamme sitä – toiset enemmän, toiset vähemmän, että joku muu sanoo meille, miten meidän tulee muuttua. Väitän, että muutos itsessään ei sinällään ole isokaan ongelma. Ongelma siitä tulee siinä vaiheessa, jos emme halua muuttua.
Yksilökeskeisyydestä päästään yhteisökeskeisyyteen, mutta se ei tapahdu helposti. Se onnistuu, jos palaamme takaisin perusasioiden äärelle. Kyse on lopulta päätöksestä, halusta luopua omastaan yhteisen edun nimissä. Ja siksi se on usein niin vaikeaa. Liian moni haluaa turhan kauan pitää kiinni omista eduistaan sillä seurauksella, että ei koskaan pääse kokemaan, millaista on kuulua aitoon työyhteisöön.
Aidon työyhteisön tunnistaa siitä, että perusasiat ovat kunnossa. Ne luovat toiminnalle kestävän pohjan mahdollistaen mm. muutoksen ja kehityksen. Viime kädessä kaikki kulminoituu hyvin pitkälle kommunikaatioon, luottamukseen, taitoon olla eri mieltä ja tilivelvollisuuteen. Näitä taitoja tulee vaalia ja harjoittaa koko ajan. Tässä kohden pätee erinomaisen hyvin yleinen totuus, että harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.
Sami Jalonen