Olen tehnyt viimeiset vuodet töitä sen eteen, että erilaisten yritysten, organisaatioiden ja yhteisöjen työntekijät oppisivat luottamaan toisiinsa ja hyödyntämään erilaisuutta. Ja kun puhun luottamuksesta, en rajaa sitä käsittämään vain sitä, että teemme sen minkä lupaamme, vaan puhun haavoittuvuuteen perustuvasta luottamuksesta.
Luottamus ja avoimuus kulkevat käsi kädessä
Luottamuksessa kyse on jostain paljon syvemmästä. Kyse on pitkälti tunteesta ja ennen kaikkea halusta uskoa samalla tavalla kuin joku toinen. Suomessa on totuttu toimimaan luottamuksen hengessä ja sen varaan myös liike-elämässä on laskettu. Esim. pienyritysten kohdalla toimitaan edelleen usein ”puheiden varassa”. Meille suomalaisille puheet eivät ole koskaan olleet vain puheita, vaan ne ovat aina merkinneet jotain: ”se mikä on puhuttu, on luvattu”. Sillä on valtava arvo, että on ”sanansa mittainen”.
Luottamus tuo mukanaan monia hyviä asioita. Yksi tärkeimmistä niistä on avoimuus, joka on samalla tämän päivän suuria haasteita. Olemme luopuneet avoimuudesta ja avoimuuden kulttuurista vaivihkaa.
Pelko ei ole hyvä kasvupohja avoimuudelle
Työskennellessäni vuosia sitten valtakunnallisen median johdossa, uskoimme sosiaalisen median muuttavan journalistista maisemaa peruuttamattomasti. Sosiaalisen median oli määrä lisätä kansan ääntä, haastaa omalta osaltaan uutistaloja tuoden perinteisen viestinnän rinnalle uudenlaisia sävyjä. Näin tapahtui, mutta lopputulosta emme osanneet arvata.
Elämme tällä hetkellä ”kieli keskellä suuta” -aikakautta. Yksi väärä sana voi tuhota uran ja vähäpätöiseltä vaikuttava menettelytapa voi nostaa kansanliikkeen. Avoimuus on tällä hetkellä katoavaa kansanperinnettä. Maalitetuksi tulemisen pelossa vaikenemme, emmekä enää uskalla sanoa julki mitään sellaista, mikä voisi pahoittaa jonkun mielen.
Jokainen on ainutlaatuinen
Työelämän näkökulmasta tilanne on varsin haasteellinen. Kun rakennamme korkean suoritustason tiimejä, iso osa niistä asioista, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia persoonia on ”kiellettyjen asioiden listalla”. Työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan ”lähtökohta on, että työnhakijalta voi kysyä vain työn kannalta välittömästi tarpeellisia tietoja. Yksityisyyttä koskevia asioita ei juuri voida pitää välittömästi tarpeellisina”. Näitä ovat esimerkiksi perhetilanne, seksuaalinen suuntautuminen, uskonto ja etninen alkuperä, yhteiskunnallinen tai poliittinen vakaumus, ammattiliittoon kuuluminen, rikollinen teko tai rangaistus, terveydentila sekä hakijalle tehdyt hoitotoimet.
Lista on niin kattava, että tämän perusteella on käytännössä mahdotonta käydä avointa ja luottamuksellista keskustelua siitä, että ”voimmeko tarjota sinulle työtä, jossa pääset käyttämään henkilökohtaisia vahvuuksiasi, elämänkokemustasi ja kaikkea sitä energiaa ja niitä voimavaroja, joita olet tähän mennessä henkilökohtaisessa elämässäsi kartuttanut”.
Elämän kokoiset asiat
Otetaan esimerkiksi vaikka yksityiselämän epäonnistumiset tai tragediat (esim. avioero tai vakava sairaus). Tutkimukset tukevat näiden merkitystä puhuttaessa henkilön kypsyydestä ja valmiudesta toimia esimerkiksi vaativissa johtotehtävissä. Lain mukaan tämän tapaisista asioista ei kuitenkaan saa työhaastattelussa puhua. Mitä jää jäljelle?
Valittaessa henkilöitä esimerkiksi juuri vaativiin johdon tehtäviin, ero kandidaattien välille ei useinkaan synny ammatillisesta osaamisesta vaan siitä, miten hyvin kyseisen persoonan ajatellaan sopivan ajateltuun tehtävään. Ja kun puhutaan persoonasta, puhutaan elämästä ja elämän kokoisista asioista. Enää ei ole pitkään aikaan voitu puhua siitä, että joku asia ei olisi työn kannalta tarpeellinen. Päinvastoin, jotta voin vastata työntekijöideni tarpeisiin, tulee minun tietää entistä paremmin, mikä on merkityksellistä ja mikä ei.
Työ on suhde
Luottamuksen keskeinen ulottuvuus on siis avoimuus ja jos se kielletään, joudumme tilanteeseen, missä sitoutuneiden työntekijöiden palkkaaminen on kovin hankalaa. Puhuttaessa työsuhteesta kyse on sanan varsinaisessa merkityksessä suhteesta, jossa on kaksi osapuolta. Ja molempien osapuolten tulee voida tässä suhteessa hyvin. Ja se edellyttää avoimuutta.